Hyvinvointiyhteiskunta ei yksin ylläpidä itseään

Kirjoitus on julkaistu Varsinais-Suomen Kokoomuksen sivuilla 30.3.2025

Suomi on perinteisesti tunnettu erinomaisista sosiaali- ja terveyspalveluistaan, jotka mahdollistavat toimivan hyvinvointivaltion. Viimeisten vuosien aikana suomalaisten veronmaksajien kritiikki hyvinvointivaltion hintalappua kohtaan on kuitenkin kasvanut julkisen talouden velkaantumisen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvun myötä. Fakta on se, ettei meillä ole varaa kannatella nykyistä hyvinvointivaltiota ilman, että jokainen meistä osallistuu sen kannatteluun!

Huonot elintavat altistavat suomalaisille kansansairauksille, kuten sydän- ja verisuonitaudeille. Mielestäni meidän tulisi keskittyä ennaltaehkäisemään
kansantautien syntyä pitämällä huoli hyvästä fyysisestä kunnosta ja terveistä ruokailutottumuksista ennen varsinaisten sairauksien puhkeamista ja sen jälkeenkin.

Meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, kuinka huolehdimme itsestämme ja läheisistämme. Valitsemmeko kiireisessä arjessa autolla noudetun tai kotiovelle tilatun kaloririkkaan pikaruuan nauttimisen televisiota katsellessa, vai valmistammeko terveellisistä ja tuoreista raaka-aineista aterian, jonka nautimme yhdessä perheen tai läheisten kanssa. Ruuan ohella liikunnalla on tärkeä rooli yksilön hyvinvoinnissa, olipa se sitten hyötyliikuntaa tai tavoitteellisempaa liikkumista. Liikunta ei tue vain fyysistä hyvinvointiamme, vaan sillä on tutkitusti positiivinen vaikutus myös mielenterveyteemme.

Mielestäni kansansairauksien ennaltaehkäisemisessä yksilöllä on merkittävä rooli. Kannustamalla varsinaissuomalaisia liikkumaan ja varmistamalla riittävän ravitsemustietouden, on yksilöillä mahdollisuus ottaa vastuuta omasta terveydestään. Samalla voimme parantaa hyvinvointialueemme kantokykyä, kun saamme ennaltaehkäistyä tai ainakin lykättyä monien sairauksien syntyä. Voimme omilla elämäntavoillamme itse osin vaikuttaa siihen, kuinka kuormitamme yhteiskunnan tarjoamia sosiaali- ja terveyspalveluita.

Kiireen keskellä on helppoa unohtaa hyötyliikunta ja jättää treenit tekemättä tai nälkäisenä tarttua lähimpään tarjolla olevaan energialähteeseen. Mielestäni on tärkeä varmistaa, että huolehdimme erityisesti yksilön liikkumiskyvystä ja siitä, että terveyttä ylläpitävät liikuntapalvelut ovat helposti saavutettavia ja ravitsemusvalistusta on riittävästi tarjolla. Tehdään yhdessä parempia valintoja nykyisten ja myös tulevien sukupolvien hyvinvoinnin tukemiseksi!

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *