Vaalikoneet ovat erittäin olennainen ja tärkeä osa vaalityötä, sillä niiden avulla äänestäjät voivat löytää itselleen parhaiten sopivan ehdokkaan. Vaalikoneiden täyttämisen haasteellisuus tuli itselleni näin ensikertalaisena kuitenkin melkoisena yllätyksenä. Monet kysymykset olivat kysymysasettelun vuoksi hyvin monitulkintaisia.
Täyttäessäni vaalikoneita mietin menneitä vuosia, jolloin olin äänestysikäinen mutten vielä ehdolla. Pohdin, pidinkö vaalikoneeseen vastaamista silloin haastavana, mutta en muistanut kokeneeni niin. Toisinaan kuitenkin tuntui, että vaalikoneen suosittelemat ehdokkaat eivät lopulta olleetkaan niitä, joille halusin ääneni antaa. Tähän on voinut vaikuttaa moni asia, esimerkiksi kohtaaminen paremman ehdokkaan kanssa vaalitapahtumassa tai ystävän suositus hyvästä tyypistä. Pidän kuitenkin yleisimpiin vaalikoneisiin perusteellisesti vastaamista vähimmäisvaatimuksena hyvin hoidetulle ehdokkudelle, jotta äänestäjillä on mahdollisuus tutustua ehdokkaan ajatuksiin hieman syvällisemmin. Ylen vaalikoneessa videotervehdys oli myös hauska lisä!
Ehdokkaana suurin haaste on valita, mihin kaikkiin vaalikoneisiin ylipäätään lähtee vastaamaan. Äänestäjänä taas valinnan vaikeus syntyy siitä, että vaalikoneet tarjoavat useita eri ehdokkaita, ja eri vaalikoneet voivat antaa vieläpä keskenään ristiriitaisia tuloksia. Lisäksi kysymysten haastava asettelu saattaa jakaa mielipiteitä niin vastaajien kuin ehdokkaidenkin keskuudessa, mikä tekee lopullisen päätöksen entistä monimutkaisemmaksi.
Toivon, että omista vastauksistani välittyy ennen kaikkea pääviestini: haluni edistää kestävää ja vastuullista päätöksentekoa. Jos haluat tietää lisää ajatuksistani ja siitä, mitä asioita haluaisin päätöksentekijänä edistää, voit tutustua vastauksiini seuraavien linkkien takaa:
Ylen vaalikoneet:
Ylen vaalikone aluevaalit ja Ylen vaalikone kuntavaalit
Iltasanomien vaalikoneet:
Iltasanomien vaalikone aluevaalit ja Iltasanomien vaalikone kuntavaalit
Turun Sanomien vaalikoneet:
Turun Sanomien kunta- ja aluevaalikoneet
MTV:n vaalikoneet:
MTV vaalikone aluevaalit ja MTV vaalikone kuntavaalit
Vastaa